Etusivulta löytyy aina uusin teksti. Muut löytyvät vasemman sivupalkin blogiarkistosta.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Simsversio: Kerrasta poikki

Tällä kertaa simsversioitavana oli Chisun Kerrasta poikki. Tämä ilmestyi vuonna 2009.
---
 Taivaalla suolapilviä, oi kun ne kuivaa mun suupieliä. Mä arvaan, sä tulit takaisin. Mun kaupunkiin, jonka taas pistät sekaisin.
 Mene pois. Et lähelle tulla saa. En voi enää horjahtaa, koska nyt se on kerrasta poikki.
 Jo kaks kertaa. Me jäätiin kiinni muistat varmaan.
 Syytettiin viiniä. Nyt se on, hitto se on kerrasta poikki!
 Anteeks anto herrasein. Ei mua hyljännyt vielä vaik niin väärin tein.
 Silti tänään vain vuoksi varmuuden. Mun paidan alla polttaa pitsi punainen.
 Mene pois! Et lähelle tulla saa. En voi enää horjahtaa, koska nyt se on kerrasta poikki.
 Jo kaks kertaa me jäätiin kiinni, muistat varmaan.
 Syytettiin viiniä. Nyt se on, hitto se on kerrasta poikki.
 Enkä yksin voi elää. Etkä säkään tähän jää.
Tai ota mua mukaan. Eihän sulle kelpaa kukaan.
 Siis mene pois! Et lähelle tulla saa. En voi enää horjahtaa, koska nyt se on kerrasta poikki.
Jo kaks kertaa. Me jäätiin kiinni muistat varmaan. Syytettiin viiniä.
 Nyt se on, hitto se on kerrasta poikki!
---
Kerrankin lyhyt(?) loppuselitys tiedossa. Tässä ei ole mitään ihmeellistä tarinaa kunhan sanat tuntuivat sopivasti toteuttettavilta. Noihin kuviin nyt ujutin taustaa, että laulava nainen ei olisi niinkään tyytyväinen suhteeseensa. Hän palaa aina pettäjäparinsa luo, vaikka koittaakin laulun ajan vakuutella, että olisi parempi pysyä kaukana. Pettäjistä miespuolinen taas tietoisesti sekoittaa toisen päätä pettämällä ja roikkumalla suhteessa. Lopussa petetty nainen on kyllästynyt ja mies on samassa jättänyt hänet. Pettävä nainen tahtoo osittain yhteen miehen kanssa, jonka kanssa hän pettää, vaikkei tahdo särkeä kumppaninsa sydäntä. Lopussa kyse voi olla viimeisestä suudelmasta tai jälleen lankeamisesta.

Mutta toivottavasti tykkäsitte ja ehdotelkaa biisejä niin saatan tarttua johonkin jos kuulostaa hyvältä. Hyvää kevättä!

Poinsettia

lauantai 10. tammikuuta 2015

Simsversio: Kaikkea hyvää

Pitkästä aikaa simsversio! Vuorossa on Antti Kleemolan kappale vuodelta 2011. Kyseessä on Kaikkea hyvää.
---
    Mun kahvikupista tuijottaa Pikku Myy. On Muumipappa sirpaleina, ja kenen syy?
Tänään sen ei oo väliä, mennyt on jo mennyttä. Aika paljon rikki meni niinä päivinä. Olin palasina, mutta siitä on jo aikaa.
Sillä tänään kun te tuutte vastaan mä en vaihda kadun puolta, toivon kaikkea hyvää.
Sisko soitti taas, vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää.
Nukun jo yöni kohta jää surutyöni, kun mä laulan kaiken pahan pois.
Kun te tuutte vastaan niin, kai mä kuulen kaikkea hyvää.
Menin eteenpäin, kai pistät sä pahaksi, kun ne tuparilahjat vaihdoin kirpparilla rahaksi?
No miksi niitä muistoja säilön näissä nurkissa? Kyllähän ne kuitenkin kulkee meillä mukana. Niin meil on ilmassa parempaa aikaa.
Siksi tänään, kun te tuutte vastaan mä en vaihda kadun puolta, toivon kaikkea hyvää.
Sisko soitti taas, vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää.
Nukun jo yöni, kohta jää surutyöni, kun mä laulan kaiken pahan pois.
Kun te tuutte vastaan niin, kai mä kuulen kaikkea hyvää. Kaikkea hyvää.
Ja tänään kun te tuutte vastaan mä en vaihda kadun puolta, toivon kaikkea hyvää.
Sisko soitti taas, vaan ei kanna enää huolta, kuuluu kaikkea hyvää.
Nukun jo yöni kohta jää surutyöni, kun mä laulan kaiken pahan pois.


Kun te tuutte vastaan niin, kai mä kuulen kaikkea hyvää.
---
Täällä taas uuden simsversion kera. Toivottavasti joku muistaa näiden olemassaolon. Tämänkin biisin versiointia olin pidempään suunnitellut ja nyt sain sen toteutettua. Tälläkertaa en selittele ikuisuutta, mutta pari asiaa: Olen pohtinut uskooko laulun kertojan sisar kuitenkaan kaiken olevan hyvin joten siksi siskon epäileväinen ilme tässä kuvituksessa. Myös laulajan eksän ja tämän nykyisen suhtautumista kertojaan on tullut mietittyä joten siksi heidänkin ilmeensä hieman vaihtelevat.

Ja nyt "paljastus": Olen ajatellut, että joskus ikuisuuden kuluttua, kun olen saattanut Crescendot loppuun niin voisin alkaa kirjoittaa tämän laulun asetelmaan perustuvaa simstarinaa. Tein nyt kertojasta miehen joten hän, hänen ex-tyttöystävänsä, tämän nykyinen kumppani ja kertojan sisar olisivat pääosassa. Lähtökohtana siis, että ero on tullut ja tarinani myötä selviäisi loput.

Kertokaa toki mitä pidätte ideasta, onko se toteuttamisen arvoinen ja tykkäsittekö laulun simsversiosta? :)

Tässä mahdollisen tarinan tulevat päähenkilöt. Tumman kaunottaren merkitys jääköön vielä pimentoon.

Poinsettia

torstai 17. heinäkuuta 2014

Simsversio: Poika nimeltä Päivi

Tällä kertaa vuorossa Leevi & The Leavingsin Poika nimeltä PäiviKyseinen biisi on vuodelta 1985. Kaikki kunnia tästä Gösta Sundqvistille.
---
 Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin. Jos en lähde niin petän itseäin.
 Lähdin kiertämään maailmaa. Pikkukaupungin kadut mua ahdistaa.
Olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.
Olin poika nimeltä Päivi. Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.
 Unta saanut en iltaisin.
 Aamuun asti mä kattoon tuijotin.
Ihmiset mulle sanoi niin: "Jos et muutu voit joutua helvettiin."
 Olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.
 Olin poika nimeltä Päivi. Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.
Antaa ihmisten tuijottaa, vaikka joskus se onkin niin vaikeaa.
 Ystävyys meitä yhdistää.
Etäisyys tekee sielussa kipeää.
 Olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.
 Olin poika nimeltä Päivi. Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.
 Olin poika nimeltä Päivi enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.
Olin poika nimeltä Päivi. Tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.
---
Toivottavasti tykkäsitte tästä. Sitten selittelyjeni vuoro. Poika nimeltä Päivi on ymmärtääkseni kirjoitettu transihmisestä. Tässä tapauksessa ilmeisesti biologisesti pojaksi syntyneestä, joka kokee olevansa(=on)  tyttö nimeltä Päivi. Joskus nuorena tämän kuullessani en osannut ajatella niin joten mielsin Päivin vain yksinkertaisesti pojaksi, joka on nimetty Päiviksi. Niinpä sitten Päivin ongelma oli, että hän halusi suudella jota kuta punahuulista henkilöä joka ei olisi ollut sopivaa. Ja myös se, että nimi ei sopinut hänen identiteetilleen. Joten sen takia en pukenut Päiville naisten vaatteita tai tehnyt hänestä muutenkaan kovin femiinistä. Tämänhän tietenkin voisi tulkita myös niin, että kyseessä olisi transpoika joka olisi sitten poika tytön kehossa.

Tässä nyt alussa Päivi jättää mitä ilmeisimmin perheelleen kirjeen ja häipyy. Mielsin sen niin, että Päivi kiersi maailmaa, mutta asettui sitten asumaan omilleen. Nuo kohdat muiden ihmisten kanssa joissa häntä ns. katsotaan kieroon ovat sitten tulkinnasta johtuen tapahtuneet vanhassa kotikaupungissa tai siellä missä Päivi sittemmin asuu. Eli, vaikka Päivi ei näytä erilaiselta kuin muut silti hänen nimestään ja/tai taustastaan tiedetään. Halusin muiden olevan Päivin ikäisiä, jotta syrjintää tulisi ihan yleiseltä tasolta eikä vain vanhemmilta ihmisiltä.

Päivin ja hänen rakkaansa eron huomaa ehkä siinä, että Päivi on tietokoneellaan öljylampun valossa pienen pöydän ääressä. Toinen henkilö taas valoisassa isomman pöydän ääressä ja julisteet seinällä voivat viitata avoimempaan elämäntyyliin. Hän on nyt fyysisesti mies huulipunalla, mutta eihän sekään täysin varmaa ole.

Menin myös kaikissa kertosäe pätkissä askelta pidemmälle. Olen muuten varma, että simssistä löytyvät vessanovet jotka osoittavat sukupuolen, mutta en niitä yksityiselle tontille löytänyt joten ovien väritys ajaa varmaan saman asian. Kiitos jos jaksoit katsoa ja lukea! :D

Poinsettia

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Simsversio: Ihmisten edessä

Nyt vuorossa on Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä. Kyseinen kappale on vuodelta 2007. Pitemmittä puheitta tässä tämä:
---
 Kadut täyttyy ihmisistä. Ne ei tiedä meistä mitään.
 Ootat mua asemalla. Ehkä kello antaa anteeksi minulle.
 Juoksen loppumatkan. Sinä olet kaunis niinkuin aina.
 Sinun korkeissa koroissa.
Sanot: "Tämä ilta kävellään käsi kädessä. Ihmisten edessä. Älä sinä muiden katseista välitä, sillä me ollaan yhdessä. Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan."
 Kadut täyttyy äänistä. Joku huutaa meidän perään.
 Olet meistä vahvempi. Kanssasi en pelkää kaupungin pimeää. Ihmisjoukon kohdalla pidät kiinni kovempaa ja pelkoni katoaa.
 Sillä tämä ilta kävellään käsi kädessä. Ihmisten edessä. Älä sinä muiden katseista välitä, sillä me ollaan yhdessä.
 Ne ei tiedä mitään, ne ei kuulu tähän tarinaan joka harvoille luetaan.

EXTRA:
Oli pakko otaa vielä ekstra kuva, kun tästä pariskunnasta tuli niin nätti. Kuten useammista kuvista saattoi huomata heillä on pituuseroa, vaikka molemmat ovat nuoria aikuisia. En tiedä mistä se johtuu, kun ei tietääkseni pitäisi olla mahdollista. Varmaan peli vain bugaa, mutta eipä se haittaa. :-D
---
Jälleen selittelyjen vuoro. Kuvia taas vähän ja aluksi ajattelin laittaa tämän kaupunki ympäristöön. Bridgeport tuntui hieman nähdyltä ensimmäisessä simsversiossani joten otin paikaksi "pikkukylän". Sanoisin, että rohkeampaahan se on siellä kulkea käsi kädessä ja tuoda julki parisuhteensa. Tuossa yhdessä kuvassa häiritsee, että se värjäytyi oranssiksi auringonlaskun takia. Sain juuri silloin taustalle hyvin jonkun huutelijan joten en viitsinyt yrittää uudelleen. Mitäs tykkäätte toteutuksesta? Ensi kerralla luvassa jälleen Maija Vilkkumaata.

Poinsettia